Viikolla netistä pompsahti silmille sellainen sivu kuin Herkkusuu.fi. Heillä on sivuillaan aika paljon erilaisia ohjeita, yksi aamiaisohjeista sitten jäi mieleen niin paljon kummittelemaan, että eilen oli pakko ostaa kaupasta aineet pekoni-muna-paahtoleipä aamiaiseen. Tämä on Martha Stewartin tapaan valmistettu aamiainen. Mikäs siinä sitten niin kummallista olisi, että ihan ohjetta tarvitsisi? No ei sitten mikään, sen osasi kerta lukemalta toteuttaa.
Tällainen meni uuniin |
Ja tällaiset sieltä tulivat ulos |
Vaikka nuo näyttävät pieniltä, olivat ne melkoisen täyttäviä. Muffinssit olivat hyvin maukkaita, muna oli juuri sopivaksi hyytynyt uunissa. Jos haluaa että keltuainen on juokseva, voi tietysti kypsennysaikaa lyhentää. Valitettavasti yhtään leikattua muffinssia ei jäänyt jäljelle, jotta olisin saanut kuvaa hyytymisasteesta.
Mieheni näki työpöydällä paahtoleipäviipaleet, joista olin ottanut pyöreät rinkulat irti. Heti hän rupesi suunnittelemaan niillekin käyttöä, eli pannulle pekonit rasvaksi, sitten pannulle leikatut paahtoleipäpalat ja muna reikään kypsymään. Kyllä kyllä, mutta se onkin sitten jo toinen aamiainen ja toinen postaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti